Lähteiltä. Kirjoituksia hymnologiasta ja liturgiikasta. Skrifter om hymnologi och liturgik. 2. vsk, nro 1.
Samuli Korkalainen
Harvoin voi sanoa kirjaimellisesti olleensa virsien ja hymnologian keskellä. Tämä oli kuitenkin tilanne, kun parikymmentä pohjoismaista tutkijaa kokoontui tällä kertaa Oslossa pidettyyn Nordhymn-seminaariin. Seminaarin paikkana oli nimittäin MF vitenskapelig høyskolen Ellingsen-huone, jossa meitä ympäröi norjalaisen virsirunoilijan ja -tutkijan Svein Ellingsenin (1929–2020) virsikirjoja ja hymnologista tutkimusta sisältävä kirjasto. Hymnologian ja liturgiikan seuran vanhemman polven jäsenille Ellingsen oli tuttu tutkijakollegana – olihan hän aktiivinen myös Nordhymnissä. Ellingsenin kirjastosta huolta pitävä tutkija Per Kristian Aschim esitteli mitä kaikkea kokoelmaan mahtui. Nordhymnin joukkoa ilahdutti erityisesti se, että kirjastosta löytyi Ellingsenin tilaamana kaikki Hymnologi – Nordisk tidsskrift -lehtemme (vuoteen 2005 asti Hymnologiske meddelelser) Tanskassa ilmestyneet painetut numerot vuosilta 1971–2019. Elämän epätäydellisyydestä kertoo kuitenkin se, että lehden viimeinen painettu numero on ainoa, joka puuttuu Ellingsenin kokoelmasta.
Monet suomenkieliset suomalaiset muistavat Svein Ellingsenin virsikirjamme kastevirrestä 217 ”Täynnä kiitosta ja hämmästystä” (suom. Anna-Maija Raittila). Sen lisäksi virsikirjan liitteenä olevasta kirkollisten toimitusten lauluja sisältävästä osasta löytyy hänen hautajaisvirtensä 841 ”Ei väisty meiltä koskaan” (suom. Niilo Rauhala). Vaikka suomenkieliseen virsikirjaamme onkin siis päätynyt vain kaksi Ellingsenin virttä, hänen tuotantoaan on runsaasti Norjan ja Ruotsin virsikirjoissa, ja yksittäisiä virsiä eri kielillä ympäri maailmaa julkaistuissa virsikirjoissa. Myös Suomen ruotsinkielisestä virsikirjasta löytyy yksitoista hänen virttään.
Nordhymn-seminaarit vetävät yleensä eniten tutkijoita juuri siitä maasta, jossa se kulloinkin pohjoismaisen vuorotteluperiaatteen mukaisesti järjestetään. Niin oli tälläkin kertaa. Suurin osa esitelmien pitäjistä tuli Norjasta ja myös aiheet liittyivät paljolti norjalaiseen virsiperinteeseen. Norjan virsihistoriassa oli erikoinen tilanne 1920-luvun puolivälissä, kun perättäisinä vuosina ilmestyi kaksi virsikirjaa, vuonna 1925 Nynorsk salmebok for kyrkja og heim og møte ja vuonna 1926 Landstads reviderte salmebok, joka nimensä mukaisesti oli tarkistettu painos Magnus Brostrup Langstadin (1802–1880) toimittamasta ja vuonna 1870 julkaistusta Landstads kirkesalmbogista. Syynä kahteen eri virsikirjaan, jotka kuitenkin sisälsivät myös paljon samoja virsiä, oli norjan kielen jakautuminen kahteen kirjoitettuun muotoon, tanskaan perustuvaan kirjanorjaan (bokmål) ja 1800-luvun jälkipuoliskolla vakiintuneeseen, murteisiin perustuvaan uusnorjaan (nynorsk). Molemmissa virsikirjoissa tosin oli molempia yleiskieliä: Landstads reviderte salmebok sisälsi joitakin virsiä uusnorjaksi ja Nynorsk salmebokia laajennettin jo seuraavana vuonna kahdellasadalla virrellä Landstadin virsikirjan molemmista versioista.
Vigdis Berland Øystese NLA høgskolenista johdatteli mielenkiintoisella tavalla sanastoon ja kielikuviin vuonna 1925 ilmestyneessä Landstadin tarkistetussa virsikirjassa. Vaikka uuden version toimittajilla oli pyrkimyksenä säilyttää Landstadin virsikirjan luonne, tekivät he kuitenkin sen verran suuria muutoksia esimerkiksi kielikuviin, että ne vaikuttivat niin yksittäisten virsien kuin koko virsikirjan teologiseen painopisteeseen. Tämä oli tärkeä muistutus siitä, että virsien ja virsikirjojen uudistaminen ei koskaan ole puhtaasti kielellistä. Per Kristian Aschim esitteli omassa osuudessaan, millä tavalla isänmaallisuutta ja kansallistunnetta sanoitettiin kyseisissä 1920-luvun virsikirjoissa. Aschim kontekstualisoi virsikirjat osaksi 1900-luvun taitteen kristillistä nationalismia, jossa norjalaisuus ja kristillisyys yhdistettiin toisiinsa. Jo Landstadin virsikirjasta voi tunnistaa kansallisia elementtejä, mutta virsikirjan osastojakoon ne tulivat vasta 1920-luvulla. ”Kansan” käsitteen voi kyseisissä kokoelmissa kuitenkin kyseenalaistaa, koska 1905 itsenäistyneessä Norjassa jo edellisen vuosisadan puolivälistä harjoitettiin saamen kieliä sekä kveenin ja suomen kieltä puhuvien norjalaistamista. Aschimin esitelmän merkitys oli suuri: tänä autoritaaristen johtajien, sotien ja kansainvälisen sopimusjärjestelmän murenemisen aikana on tärkeää pohtia kriittisesti myös pohjoismaisten virsikirjojemme ”kansallista elementtiä”. Hyvässä tarkoituksessa tehdyt virret ja niiden muodostama oma osasto virsikirjassa voi pahimmillaan edistää maahanmuuttajien syrjintää, kansallisten vähemmistöjen oikeuksien polkemista ja jopa militarismia.
Pääsimme tutustumaan myös sävelmiin ja niiden toteutukseen. MF vitenskapelig høyskolen liturgian ja hymnologian apulaisprofessori Carl Petter Opsahl oli perehtynyt norjalaisen papin Ole Mørk Sandvikin (1875–1976) muistiinmerkitsemiin kansansävelmiin, niiden julkaisemiseen ja päätymiseen vuoden 1926 koraalikirjaan sekä myöhempiin norjalaisiin virsikirjoihin. Kirkkomusiikin yliopistonlehtori Þröstur Eiriksson Norjan musiikkikorkeakoulusta taas esitteli, kuinka näitä kansansävelmiä oli muokattu koraalimaisemmiksi neliäänisen soinnutuksen myötä vuonna 1926 ilmestyneessä koraalikirjassa Koralbok for den norske kirke. Pääsimme myös laulamaan näitä kansansävelmiä yhdessä, kun Aschim, Opsahl ja Eiriksson vetivät niitä sisältäneen virsilauluhetken yliopiston kappelissa.
Seminaarin aiheet eivät kuitenkaan rajoittuneet vain Norjaan. Professori Otfried Czaika MF vitenskapelig høyskolesta esitteli ruotsalaisen 1500-luvun ja 1600-luvun alun virsien painamista. Raikkaalla ja vakuuttavalla tavalla hän osoitti ongelmalliseksi sellaisen vakiintuneen näkemyksen, jonka mukaan olisi ollut vain tietyt, ikään kuin kanoniseen asemaan nousseet virsikirjat. Todellisuudessa niitä oli enemmän emmekä edes tiedä, ovatko kaikki säilyneet. Tilanne on sama myös Suomessa ja aihetta olisi syytä tutkia laajemmin.
Tanskalainen tutkija Helen Rossil taas on viime aikoina keskittynyt tutkimaan naisten kirkottamista ja siihen liittyviä virsiä Tanskassa ja Ruotsissa. B. A. Landstad ei tehnyt itse kirkottamisvirttä, vaan käänsi vuoden 1819 ruotsalaisesta virsikirjasta suomalaissyntyisen Frans Mikael Franzénin (1772–1847) virren ”Gud, min Gud som ville än”. Kyseinen virsi levisi myös saamen- ja tanskankielisinä käännöksinä aikana, jolloin kirkottaminen oli jo hiipuva perinne. Rossil tarkastelikin virren leviämistä Pohjoismaissa osana kirkottamisen elvyttämisyrityksiä. Hän myös vertaili sitä teologisesti aiempiin kirkottamisvirsiin sekä Martti Lutherin ajatuksiin kotitaloudesta ja avioliitosta ja pohti niiden pohjalta, millaisen ihanteen virsi asetti naiseudelle.
Niin ikään tanskalainen tutkija Kristoffer Garne Vestervigin kirkkomusiikkikoulusta johdatteli meitä tanskalaisen virsirunoilijan Karl Laurids Aastrupin (1899–1980) tuotantoon. Valitettavasti Garne piti esitelmänsä tanskaksi eli kielellä, jota en itse ymmärrä. Minulla oli myös suuria vaikeuksia ymmärtää nuoren norjalaisen väitöskirjatutkija Anders Veitebergin esitelmää Lutherin katekismusvirsien käytön problematiikasta nykyajassa. Omassa esitelmässäni syvennyin kahdeksan luterilaisen siirtolaiskirkon Yhdysvalloissa vuonna 1958 yhdessä julkaiseman Service Book and Hymnal -kirjan virsikirjaosion toimittamiseen erityisesti suomalaissiirtolaisten näkökulmasta.
Esitelmien lisäksi lauloimme yhdessä virsiä ja saimme osallistua yliopiston hartauselämään. Keskustelu oli vilkasta lounas- ja kahvitauoilla sekä illallisella, johon kokoonnuimme mainioon intialaiseen ravintolaan. Seminaarin ohjelmassa oli myös Nordhymnin vuosikokous, jossa yhtenä keskustelun aiheena oli verkkosivujen luominen tutkimusverkostolle. Se toteutuikin jo samalla viikolla, kun Nordhymnin uudet verkkosivut avattiin. Kannattaa käydä tutustumassa niihin.
Oli hiukan harmillista, että Islannista ei tullut yhtään osallistujaa Nordhymniin. Poikkeuksellista oli myös se, että olin tällä kertaa ainoa suomalainen osallistuja. Mukava olisi jatkossa saada seuraa toisista suomalaisista näihin mielenkiintoisiin yhteispohjoismaisiin tapaamisiin. Laittakaapa siis jo nyt kalentereihinne, että syksyn etänä pidettävä Nordhymn-seminaari on tiistaina 6. päivänä lokakuuta. Kasvokkain kohtaamme seuraavan kerran 17.–18.3.2027 Uppsalassa. Tervetuloa mukaan!
Musiikin tohtori ja teologian maisteri Samuli Korkalainen on Hymnologian ja liturgiikan seuran puheenjohtaja. Hän työskentelee puoliksi tohtorikoulutuksen asiantuntijana Taideyliopistossa ja puoliksi tutkijana Haavemaa-hankkeessa.