Lähteiltä. Kirjoituksia hymnologiasta ja liturgiikasta. Skrifter om hymnologi och liturgik. 2. vsk, nro 2.
Samuli Koivuranta
Lisävihko käytännön elämässä
”Vaikka vaellus on vaivaista, minä vielä jaksan toivoa…”, hoilaa täydellä sydämellä satapäinen penkeilleen seisten nousseen nuorten joukko kesän lopun Jatkis-riparin leirijumalanpalveluksessa. ”Rukouksen liekki syttyy sydämiin, Jeesus, siunaa lasta, joka kastettiin”, rukoilee laulaen seurakunta messun esirukouksen yhteydessä, kun edellisen viikon kastettujen nimet on luettu. ”Sanasi on meille leipää, sanasi on elävää…”, toistaa seurakunta kaikuna esilaulajan perässä arkiaamun hartaustilaisuudessa. ”Mu süda, ärka üles, ja kiida Loojat lauldes…”, laulaa rippikouluryhmä yhdessä virolaisten ystävien kanssa Viljandin Pyhän Jaanin kirkossa virolaisen kansantoisinnon sävelin. ”Leipä syö, viini juo…”, veisaa seurakunta läpi ehtoollisen vieton samalla liikkuen jonossa ehtoollispöytään. ”Isä nyt vie rakastamaan rauha askelissaan…”, laulaa seurakunta kaanonina yhdessä kirkkoon esilaulajiksi jakautuneen kuoron kanssa messun lopussa.
Esimerkkien listaa voisi jatkaa vielä paljon pidemmäksikin. Näitä kotiseurakunnastani keräämiäni esimerkkejä yhdistää virsikirjan lisävihko. Nyt kymmenen vuoden ikään ehtinyt lisävihko on rikastuttanut seurakunnan jumalanpalveluselämää 79 virrellä, jotka ovat vähitellen tulleet seurakuntalaisille hyvinkin tutuiksi ja rakkaiksi. Samalla uskon, että ne ovat muuttaneet tapaamme lähestyä paitsi virsiä myös jumalanpalvelusta itsessään. Kokeilevat virret eivät ole enää vain satunnaisia piristyksiä, vaan vakiintuneita seurakunnan arkeen.
Lisävihkotyö virren mahdollisuuksien etsintänä
Virsikirjan lisävihkoa työstettäessä pyrittiin etsimään virsiä, jotka toisivat uutta virsivalikoimaamme. Kirkolliskokous pyysi toimeksiannossaan etsimään uutta paitsi virsien tekstisisältöihin ja aihealueisiin, myös musiikillisiin muotoihin sekä nykypäivän monikulttuurisen ja jopa monikielisen seurakuntaelämän tarpeisiin. Haettiin virsiä myös niille seurakuntalaisille, joille perinteinen hengellinen kieli on jäänyt vieraaksi, ja jotka tarvitsevat virsistä kosketuspintaa hengelliseen etsintäänsä (valintakriteereistä laajemmin ks. Perustelut 2014, 4–6).
Itselleni lisävihkotyössä suurimmaksi oivallukseksi osoittautui lopulta se, että emme olleet etsimässä virsiksi vain yhteislauluja, vaan ennen kaikkea ”yhteisöllisiä lauluja”. Virsien täytyi toki olla teknisesti katsoen mahdollisia laulaa yhdessä, siis yhteislauluja, mutta samalla ne saattoivat olla myös enemmän. Ne olivat yhteislauluja, jotka saivat jumalanpalvelusta viettävän seurakunnan myös toimimaan yhdessä ja kommunikoimaan paitsi Jumalan myös moninaisen jumalanpalvelusta viettävän seurakunnan kanssa – kuulemaan ja näkemään toinen toisensa (Perustelut 2014, 10–12).
Jumalanpalvelusta viettävästä seurakunnasta saatetaan joskus ajatella, että se on ikään kuin seuraamassa esitystä, jossa pappi ja kanttori ovat pääosassa ja seurakuntalaisten tehtävänä on passiivisina kuunnella ja katsella heitä. Tällöin kuitenkin katoaa se perusajatus, että jumalanpalvelukseen tullaan Jumalan ja ihmisen kohtaamista varten ja seurakunta toimii Jumalan edessä yhtenä subjektina, yhteisessä tehtävässään (Perustelut 2014, 14). Jumalanpalveluksessa seurakunta ja seurakuntalaiset toimivat luterilaisen ajattelun mukaan yleisen pappeuden tehtävässään. Siten myös virren veisuun tulee olla ennen kaikkea seurakuntalaisten oma tehtävä.
Tämän seurakuntalaisen oman tehtävän vahvistamisessa virrellä itsessään voi olla erityinen merkitys. Lisävihkon virret ovat monipuolistaneet mahdollisuuksia siihen, että seurakunta niiden kautta paitsi laulaa myös toimii yhdessä. Virsi ei ole vain lineaarinen, kertova, tekstisidonnainen ja tarinaa eteenpäin vievä laulu, vaan se voi olla myös syklinen, toistava, liikkeen ja kohtaamisen mahdollistava laulu (Perustelut 2014, 12). Tämän tapaisesta yhteisöllisestä kohtaamisesta kertoivat tämän kirjoituksen alussa mainittujen esimerkkien kaltaiset lisävihkovirret, kertosäkeiset laulut tai kerrattavat lyhytlaulut, erityyppiset vuorolaulut ja kaanonit, lyhyet rukouslaulut tai muuhun jumalapalveluksessa aktiiviseen toimimiseen kutsuvat laulut, samoin kuin seurakuntalaisten monikulttuurisuuden ja jopa monikielisyyden huomioivat laulut. Seurakuntalaisilla voi olla myös osuutensa laulua tukevissa soitin- tai lauluyhtyeissä.
On toisaalta huomattava, että lisävihko ei ole tuonut virsikirjaan vain jotain uutta lisää, vaan saanut näkemään virren mahdollisuuksia myös vanhempien virsien suhteen. Yhteisöllinen laulaminen ei ole vain uutuus, vaan ehkä vain piiloon jäänyt mahdollisuus, joka on käytettävissä myös muita olemassa olevia virsiä laulettaessa.
Virsi siltana yhteisöllisempään elämään
Virsikirjan lisävihkotyön jälkeen olen saanut toimia yhtäjaksoisesti kymmenen vuoden ajan seurakunnan rippikoulutyössä ja isostoiminnassa. Tässä työssä on voinut huomata, kuinka ennakkoluulottomasti nuoret suhtautuvat yhteisölliseen laulamiseen. Kyse ei tällöin ole ollut vain musiikkia harrastavista nuorista, vaan tasapuolisesti kaikenlaisista nuorista. Osallistuessaan rippikoulun myötä yhdessä valmisteltuihin ja toteutettaviin jumalanpalveluksiin nuoret oppivat helposti toteuttamaan muodoiltaan erityyppisiä virsiä, samalla niiden kautta luontevasti osallisuuteen kasvaen. Ajattelen, että virret ovat olleet suoranainen silta nuorelle käydä sisään jumalanpalvelukseen ja sen yhteisölliseen luonteeseen. Ne ovat olleet silta kohdata myös vanhempia ikäpolvia ja muutoinkin erilaisia ihmisiä.
Runsas kymmenen vuotta sitten lisävihkolla pyrittiin etsimään virrelle uusia mahdollisuuksia. Valintoja tehtiin silloin myös tietoisena mahdollisuudesta epäonnistumisiin. Lisävihko antoi mahdollisuuden myös niin sanottuihin riskivalintoihin, jotta nähtäisiin, minkä tyyppiset virret lopulta toimivat käytännön seurakuntaelämässä ja mitkä ehkä eivät toimi. Tällä hetkellä ajattelen, että monet silloin rohkeiksi arvoidut riskivalinnat olivat lopulta varsin onnistuneita, elleivät jopa profeetallisia. Ne ovat osaltaan olleet muuttamassa ja rakentamassa seurakunnan jumalanpalvelusta ja yhteisöä. Toisaalta ehkä on ollut niitäkin valintoja, jotka eivät ole toimineet odotetulla tavalla tai joiden tilalle olisi voitu löytää vieläkin rohkeampia vaihtoehtoja. Kaikkeen tähän lisävihko on näyttänyt ja on edelleen osoittamassa suuntaa – rakentamassa seurakunnasta kutsuvan ja erilaiset ihmiset kokoavan yhteisön.
Samuli Koivuranta on rovasti, teologian maisteri ja musiikkipedagogi, joka työskentelee johtavana kappalaisena Keravan seurakunnassa. Koivuranta toimi virsikirjan lisävihkotyön sihteerinä vuosina 2013–2016.
2014 Perustelut. Virsikirjan lisävihko. Kirkkohallituksen esitys 13/2014 kirkolliskokoukselle. Asianumero 2011-00414. https://evl.fi/plus/wp-content/uploads/sites/3/2023/07/virsikirjan_lisavihkon_perustelut_saavutettava.pdf Suomen evankelis-luterilainen kirkko. Kirkkohallitus.
Virsiesimerkit:
924, 917:3, 952, 968b, 958a ja 966.