Lähteiltä. Kirjoituksia hymnologiasta ja liturgiikasta. Skrifter om hymnologi och liturgik. 3. vsk, nro 4.
Arto Vallivirta
Hymnologian ja liturgiikan seuran kansainvälinen konferenssi kokoontui 5.–7. elokuuta Helsingissä Tieteiden talolla otsikolla "Moninainen ykseys? – Diverse Unity?". Kolmen päivän aikana kuultiin kolme keynote-esitystä, paneelikeskustelu, työpaja, kaksi luentokonserttia ja lukuisia esitelmiä kahdeksassa rinnakkaissessiossa. Aihepiiri kattoi liturgista teologiaa, hymnologiaa, musiikkitiedettä ja käytännön seurakuntatyötä laidasta laitaan, mutta punaisena lankana kulki kysymys siitä, miten yhtenäisyys ja moninaisuus elävät rinnakkain kirkon jumalanpalveluselämässä. Konferenssin osallistujia oli yhdeksästä maasta, ja kotimaisissa osallistujissa ilahduttavaa oli nähdä monia Hymnologian ja liturgiikan seuran jäseniä.
Konferenssin avasi Umeån yliopiston Elin Lockneus esityksellään polyfoniasta lähestymistapana moninaiseen yhtenäisyyteen. Lockneus rakensi esityksensä oman väitöskirjansa, jumalanpalvelusosallistujien liturgista teologiaa käsittelevän tutkimuksen, ja liturgisen teologian teorioiden väliseen keskusteluun. Hän hyödynsi "neljän äänen teologian" viitekehystä, jossa erotetaan toisistaan käytännössä toteutuva, omaksuttu, kirkon virallinen ja akateeminen teologia. Puheen ydinväite oli, että primääriteologia syntyy nimenomaan osallistujien, ei vain liturgiaa suunnitelleiden ja messua toteuttaneiden, kokemuksessa.
Erfurtin yliopiston Mark Porter tarkasteli toisessa pääpuheessa musiikillista moninaisuutta ekologisen kriisin aikana. Hän esitteli kenttätyöhönsä perustuvia esimerkkejä siitä, miten kristilliset yhteisöt ovat vastanneet ilmastokriisiin musiikillisesti, aina protestilauluista uusiin virsiin ja ulkoilmarituaalien musiikkiin.
Kolmas pääpuhe erosi muodoltaan kahdesta edellisestä: Jorma Hannikainen, Jaakko Tahkokallio ja Hilkka-Liisa Vuori esittelivät Turun hiippakunnan keskiaikaisen gregoriaanisen laulun tutkimusprojektin tuloksia laulaen yleisön kanssa yhdessä keskiaikaisia käsikirjoituskatkelmia.
Torstain paneelikeskustelu kokosi yhteen Maria Takala-Roszczenkon, Samuli Korkalaisen ja Marcell Silva Steuernagelin keskustelemaan kulttuurisesta omimisesta kirkkomusiikissa. Keskustelussa nousi esiin sekä ortodoksisen perinteen tiukempi säätely että luterilaisen perinteen avoimempi periaate, jonka mukaan periaatteessa kaikki hyvä musiikki on käyttökelpoista jumalanpalveluksessa. Paneelissa muistutettiin, että dekolonisaatiopyrkimyksistä voi huomaamatta tulla uudenlaista rekolonisaatiota, jos lainaamisen historiallista ja valtasuhteista kontekstia ei oteta vakavasti.
Konferenssissa oli oikeutetun vahvasti esillä myös kotimainen tutkimus. Jenni Urponen ja Teija Tuukkanen esittelivät Kirkkohallituksen aineistoon perustuvaa tutkimusta Yle Radio 1:n radiojumalanpalvelusten musiikista vuonna 2025, osana laajempaa virsikirjan lisävihkon käyttötutkimusta. Aleksi Sakkolan-Leppänen analysoi J.L. Runebergin jumalakuvaa osana laajempia romantiikan ajan virtauksia. Toni Kokkonen puhui messiaanisten juutalaisten liturgisista tavoista, ja kysymys kulttuurisesta omimisesta nousi jälleen tapetille. Miika Ahola esitteli kommuunioekklesiologiaa ja suuntauksen keskeisiä ajattelijoita. Kati Pirttimaa käsitteli liturgisen suomen kielen kehittymistä tradition ja modernisoinnin ristipaineessa, ja Terhi Paananen esitteli älysormuksilla kerättyä fysiologista dataa messukokemuksesta. Anna Pulli-Huomo luentokonsertissaan tarkasteli musiikin teologiaa urkurin työn ja moninaisen musiikin äärellä.
Itse pidin esitelmän otsikolla "What even is online worship? Videography in a local parish as a problem for liturgical theology", jossa käsittelin verkkoon tehtyjen jumalanpalvelusten ja hartausvideoiden tuotantoa liturgisen teologian näkökulmasta, eli miten video välineenä muokkaa seurakuntaa, riitin ajallisuutta ja sakramentaalisen läsnäolon partikulaarisuutta.
Useissa konferenssin esitelmissä toistui ajatus, että moninainen yhtenäisyys ei tarkoita erojen häivyttämistä. Chia-An Tung kuvasi torontolaisen monikirkkokuntaisen kiinalaisen kuoron kokemusta yhteislaulusta yhteytenä, joka ei poista eroja vaan elää niiden kanssa. Griffin Shoemaker päätyi samankaltaiseen johtopäätökseen dallasilaisen seurakunnan yhteislaulua tarkastelevassa esitelmässään.
Konferenssin anti seuran jäsenille on moninainen siinä missä sen teemakin: metodologisesti tutkimus liikkui etnografiasta käsikirjoitustutkimukseen ja fysiologisista mittauksista teologiseen analyysiin. Yhteinen nimittäjä oli kuitenkin selvä: liturgian ja hymnologian tutkimuksessa kysymys yhtenäisyydestä ja moninaisuudesta ei ratkea ainoastaan teoriassa vaan myös niissä konkreettisissa käytännöissä ja kiireisessä arjessa, mitä seurakuntaelämä käytännössä on. Ja ne kysymykset ovat usein aidosti monimutkaisia.
Konferenssin pohjalta on tarkoitus myöhemmin koota uusi Hymnos-vuosikirja. Sen myötä pääsemme syventymään teemoihin tarkemmin ja jatkamaan kiinnostavia keskusteluja.
Arto Vallivirta on pappi, teologi ja filosofi, joka työskentelee jumalanpalveluselämän ja jumalanpalvelusaineistojen asiantuntija Kirkkohallituksessa.