Lähteiltä. Kirjoituksia hymnologiasta ja liturgiikasta. Skrifter om hymnologi och liturgik. 1. vsk, nro 10.
Jenni Urponen
Kuukausiaihe (huhtikuu): Virret kulttuuriperintönä
Virsikirja täyttää tänä vuonna viisisataa vuotta (ks. mm. Vatanen 2024). Achtliederbuch-kokoelman (1524) jälkeen ovat eri kirkkokunnat julkaisseet eri puolilla maailmaa lukemattomia erikielisiä virsikirjoja ja virsiä. Ensimmäiseen kahdeksan virren kokoelmaan verrattuna on nykyisessä Suomen evankelis-luterilaisen kirkon suomenkielisessä virsikirjassa lisävihkoineen jopa satakertaisesti virsiä ja lauluja.
Virsikirjan yhtenä tehtävänä on tarjota kaikenikäisten seurakuntalaisten laulettavaksi yksi yhteinen laulusto. Virsikirjalla on muihin laulukirjoihin verrattuna etulyöntiasema jumalanpalveluksissa ja kirkollisissa toimituksissa. Nykypäivänä yhä useampi seurakuntalainen ja seurakunnan työntekijä saattaa kuitenkin kokea uskonnollisen instituution (virallisen) lauluston itselle vieraaksi ja muut hengellisiksi kokemansa laulut virsiä merkityksellisemmiksi (esim. Sohlberg 2020). Mitä tulisi tehdä, kun 848 virren ja laulun joukosta ei tahdo 2020-luvulla enää löytyä kirkonpenkissä istuvien laulettavaksi tuttuja ja mieluisia sävelmiä?
Virsien tulevaisuus listassa?
Eri aikoina virsilaulutaidon ja virsiopetuksen aseman heikkeneminen ovat pohdituttaneet. Muun muassa pari vuotta sitten kanttori Ismo Savimäki (2022a; 2022b) ilmaisi huolensa tulevaisuuden laulajien hiipuvasta virsilaulutaidosta ja -tuntemuksesta sekä virsien asemasta perusopetuksessa. Yhtenä ratkaisuna Savimäki (2022a) tarjosi alakouluille laadittua virsilistaa, jossa huomioitaisiin erityisesti kulttuurihistoria ja ihmisen elämänkaari. Syksyllä 2022 kirkolliskokouksessa käsiteltiinkin edustaja-aloitetta ”Yleissivistykseen kuuluvat virret” -listan laatimisesta. Kirkolliskokous hylkäsi tämän aloitteen.
Olisiko virsilista väline virsilaulutaidon ylläpitämiseen? Mitä virsiä voisi tai tulisi sisällyttää 20−30 virren listaan? Lukuisia lisäkysymyksiä nousee edelleen mieleen: Kenen ja minkä aikakauden virsiä listaan valittaisiin? Millä kriteereillä juuri kyseiset virret? Kuka tämän valinnan tekisi? Tai kuinka ”yleissivistys” tässä yhteydessä määriteltäisiin?
Listattuja virsiä ja virsilistoja
Aikojen saatossa erilaisia virsilistoja on koottu sekä Suomessa että muualla. Suomessa peruskouluille laadittiin esimerkiksi 1980-luvulla 75 virren lista (sis. myöhemmin 60 virttä). Päivitetty Kouluvirret-suosituslista julkaistiin 2000-luvun alkupuolella kirkon verkkosivustolla. Tämä lista kuitenkin poistettiin 2017. (Urponen 2020, 156.) 2000-luvulla Lasten ja nuorten keskuksen (2024) järjestämien Virsivisa-kisojen yhteydessäkin listattiin virsiä.
Virsilaulutaidon ylläpitäminen on myös saksankielisissä maissa ollut huolenaiheena. Niin Saksassa, Itävallassa kuin Sveitsissä on 2000-luvulla julkaistu niin kutsuttuja ydinvirsilistoja (saks. Kernlieder). Näihin listoihin on päätynyt 33−50 virttä.
Yhdenlainen ydinvirsilista olisi mahdollista muodostaa perusopetuksen oppikirjoissa julkaistujen virsien perusteella. Perusopetuksen opetussuunnitelma 2004 -asiakirjan mukaisissa, luokka-asteille 1−6 laadituissa musiikin ja evankelisluterilaisen uskonnon oppikirjoissa on julkaistu yhteensä 21 eri virttä. Seuraavat seitsemän näyttäytyvät edellisen opetussuunnitelman mukaisten oppikirjojen ”ydinvirsinä”: 1 Hoosianna, 13 Nyt sytytämme kynttilän, 15 Tiellä ken vaeltaa, 21 Enkeli taivaan, 90 Kristus nousi kuolleista, 501 Kuule, Isä taivaan ja 571 Jo joutui armas aika. (Urponen 2020, 276.)
Yksikään lista ei takaa virsiopetuksen toteutumista. Eivätkä minkäänlaiset listaukset vielä saa virsiä soimaan tai tee niitä laulajille aiempaa tutummiksi − saati merkityksellisiksi. Avainasemassa ovat virsiopetuksesta vastaavan henkilön virsipedagogiset taidot, opetuksen tueksi laadittu virikemateriaali sekä sen hyödyntäminen ja soveltaminen. Lisäksi virsien parissa työskentelevän pedagogin tulee tuntea hyvin oppiaineksensa eli virsikirja ja virsien taustat sekä löytää eri yhteyksissä monipuolisia ja vaihtelevia opetusmenetelmiä ja lähestymistapoja.
Katse seurakuntiin ja virsipedagogiikkaan
Tutkimuksissa (mm. Hansson, Bohlin & Straarup 2001) on todettu, että 1900-luvulla suurin osa suomalaisista oppi osaamansa virret koulussa. Perusopetuskontekstissa virret voivat toki yhä tänäkin päivänä olla esillä (mm. Koulu & kirkko 2024), mutta virsiopetuksen lähtökohdat ja asema ovat muuttuneet aiemmasta. Olisikin aiheellista kysyä, miksi kirkko kantaa huolta perusopetuksen virsiopetuksesta − seurakunnissa tehtävän virsikasvatuksen sijaan? Eikö kirkossa tulisi 2020-luvulla kääntää katse ennen kaikkea seurakuntien suuntaan ja seurakuntien vastata virsiopetuksesta?
Seurakunnan työntekijöiden virsitietämys ja virsien esillä pitäminen eri työmuotojen yhteydessä vaativat huomiota ja toimenpiteitä. Kirkon työntekijöiden, pappien, diakonien, lasten- ja nuorisotyönohjaajien, virsituntemuksessa ja -asenteessa sekä kanttorien virsipedagogisissa taidoissa riittäisi runsaasti kehitettävää. Virsien tulevaisuuden kannalta olisi, listojen sijaan, ensisijaisen tärkeätä, että seurakuntien eri työntekijäryhmät löytäisivät virsikirjan virsineen. Missä määrin virret ovat esillä esimerkiksi kirkon varhaiskasvatuksessa ja rippikoulussa, partiossa, aikuisryhmien kokoontumisissa? Kuinka hyvin seurakunnan työntekijät tuntevat virsikirjan?
Kanttoreiden vastuulla on sekä seurakuntien työntekijöiden että seurakuntalaisten virsikasvatus. Tässä työssä tarvitaan pedagogista asennetta ja (kirkko)musiikkipedagogisia taitoja. Seurakuntien työntekijöiden virsituntemuksen lisääminen, monipuolinen pedagoginen osaaminen, positiivinen asenne ja yhteistyö ovat tulevaisuudessa olennaisia, jotta vuosisatainen virsiperinne matkaisi edelleen eteenpäin. Näin virret saisivat tilaisuuden olla entistä monipuolisemmin esillä seurakunnan omassa toiminnassa − ja myös kouluyhteistyössä. Ehkä seurakunnissa aktiivisesti tehtävän virsikasvatuksen myötä kirkonpenkissä istuville, eri sukupolvien edustajille löytyisi tulevaisuudessa merkitykselliseksi ja hengelliseksi koettua yhteistä laulettavaa virsikirjankin sivuilta?
Jenni Urponen on filosofian tohtori, musiikin ja kasvatustieteen maisteri, joka työskentelee Mynämäen seurakunnan kanttorina.
Linkeissä olevien lähteiden lisäksi artikkelin lähteinä on käytetty seuraavia julkaisuja:
Hansson, Karl-Johan, Bohlin, Folke & Straarup, Jørgen (toim.) (2001) Dejlig er jorden. Psalmens roll i nutida nordiskt kultur- och samhällsliv. Åbo: Åbo Akademis förlag.
Koulu & kirkko (2024) "Musiikki kouluyhteistyössä. Materiaalit. Yhteistyötä koreittain". https://koulujakirkko.evl.fi/wp-content/uploads/2019/10/musiikki_kouluyhteistyossa-yhteistyota-koreittain.pdf (luettu 29.4.2024).
Lasten ja nuorten keskus (2024) "Virsivisatehtävät. Materiaalit." https://www.lastenjanuortenkeskus.fi/materiaali/virsivisatehtavat/ (luettu 29.4.2024).
Savimäki, Ismo (2022a) ”’Otetaanko 517 vai 30?’ – mitä nyt koulussa, sitä huomenna kirkossa ja kappelissa”. CRUX 3/2022. https://akiliitot.fi/otetaanko-517-vai-30-mita-nyt-koulussa-sita-huomenna-kirkossa-ja-kappelissa/ (luettu 29.4.2024).
Savimäki, Ismo (2022b) ”Saako koulussa opettaá perinteisiä virsiä ja hengellisiä joululauluja?” Helsingin Sanomat, Lukijan mielipide, 27.11.2022. https://www.hs.fi/mielipide/art-2000009181218.html (luettu 29.4.2024).
Sohlberg, Jussi (2020) ”Suomalaisille hengellisesti tai elämänkatsomuksellisesti merkittävät kirjat, musiikki ja henkilöt”. Uskonto arjessa ja juhlassa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko vuosina 2016−2019. Toim. Hanna Salomäki, Maarit Hytönen, Kimmo Ketola, Veli-Matti Salminen & Jussi Sohlberg. [Tampere]: Kirkon tutkimuskeskus, 133–146. Saatavilla: https://julkaisut.evl.fi/catalog/Tutkimukset%20ja%20julkaisut/r/4238/viewmode=previewview
Urponen, Jenni (2020) Suvivirrestä Hard Rock Hallelujaan?: Uskonnollinen musiikki perusopetuksen evankelisluterilaisen uskonnon ja musiikin oppikirjoissa. Väitöskirja. Helsinki: Helsingin yliopisto. Saatavilla: https://helda.helsinki.fi/handle/10138/319027